Luja toimii vapaaehtoisten voimin


Rikosrekisteriotteiden tarkistaminen

Lauttakylän Lujan hallitus on päättänyt kokouksessaan 29.5.2024, että Lujan vapaaehtoisilta tarkistetaan jatkossa säännöllisesti lasten kanssa työskentelevien rikosrekisteriote. Samalla Luja on ottanut käyttöön Soste ry:n laatiman toimintaohjeen: Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen -ohjeen, johon vapaaehtoisten tulee tutustua.

Lujassa pyydetään rikosrekisteriotteet seuraavissa tehtävissä toimivilta vapaaehtoisilta, joiden tehtävät liittyvät säännöllisesti alaikäisen opetukseen, ohjaukseen, hoitoon, huolenpitoon tai muuhun yhdessäoloon tai henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen alaikäisen kanssa:
  • valmentaja, apulaisvalmentaja
  • ohjaaja, apulaisohjaaja
  • joukkueen huoltaja
  • joukkueenjohtaja, vara-/apulaisjoukkueenjohtaja

Kun Lujaan haetaan vapaaehtoisia näihin tehtäviin, hakijoille ilmoitetaan, että rikosrekisteriote tarkastetaan. Rikosrekisteriote tarkistetaan vapaaehtoisilta, jotka toimivat seurassa lähtökohtaisesti yli 3 kuukautta.

Uusista vapaaehtoisista toimijoista seuran puheenjohtaja pyytää rikosrekisteriotteet kootusti kerran vuodessa. Kun otteiden tarkistamisen aika on, vapaaehtoinen saa jaostonsa puheenjohtajalta suostumuslomakkeen, jonka hän toimittaa takaisin jaostonsa puheenjohtajalle täytettynä ja sitten se toimitetaan eteenpäin seuran puheenjohtajalle. Suostumuksen pitää olla allekirjoitettu.

Ote maksaa. Maksusta huolehtii jaosto. Kun ote on valmis, ote toimitetaan hakijan postiosoitteeseen. Henkilö, josta ote on tilattu, näkee ja voi tulostaa otteen myös ORK:n sähköisestä asioinnista. Lujassa otteen tarkastaja ei saa tehdä otteesta kopioita, eikä tallentaa otteesta muita tietoja kuin myöntöpäivän sekä tiedon henkilöistä, joiden osalta ote on tarkastettu. Kun ote on tarkastettu, se luovutetaan viipymättä vapaaehtoiselle, jota se koskee.

Rikosrekisteriotteen tarkastaja on vaitiolovelvollinen rikosrekisteriotteelle merkityistä tiedoista. Vaitiolovelvollisuus jatkuu myös sen jälkeen, kun otteen tarkastaja ei ole siinä tehtävässä, jossa hän on tiedon saanut. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen on säädetty rangaistavaksi.

Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus

Tapaturmavakuutus korvaa Lauttakylän Lujan toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekeville sattuvia tapaturmia. Vakuutetun omavastuu hoitoturvan osalta on 100 euroa.

Vapaaehtoistyöntekijän ei tarvitse olla seuran jäsen, vakuutus on silti voimassa. Tapaturma voi sattua esimerkiksi talkoissa, valmennus-, koulutustapahtumissa, kilpailujen järjestelytehtävissä. Myös matkalla vapaaehtoistyöhön sattuneet tapaturmat kuuluvat vakuutuksen piiriin.

Vakuutus ei ole voimassa urheillessa, palkkiota tai palkkaa saaville erotuomareille eikä työsuhteessa yllä mainittuihin tahoihin oleville.

Lue TuplaTurvan korvattavuudesta ja muista ehdoista tarkemmin Olympiakomitean sivuilla.

Tapaturman sattuessa ota yhteys Pohjola Terveysmestari -palveluun. Tavoitat terveysmestarit puhelimitse 0100 5225 tai Pohjola Sairaala -sovelluksen kautta. Asioidessasi tarvitset vakuutusnumeron: Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutuksen vakuutusnumero: 16­-550-­119-2.